Mahdollisuuksien tuoli?

Kuinka istumisesta saa jumppaa? Tähän olen aiemmin Kuinka välttää selkäkipua -luennossani ehdottanut jumppapallon päällä istumista tai tasapainolaudan käyttämistä jalkapohjien alla normaalituolilla istuessa sekä aktiivityynyä tuolille ja varsinaisen aktiivituolin käyttöä.

Oikean käden käytön lisäksi liika istuminen on yksi suurin syy kehomme erilaisiin jumi-, epätasapaino- ja kiputiloihin lihasten kuormittuessa väärin, jännittyessä edestä lyhyeksi ja takaa pitkäksi ja kehon tukilihasten eli korsetin löystyessä. Istuminen myös lukitsee meille elintärkeän ristiluun ja SI-nivelet, joissa muutenkin on todella vähän liikettä. Ristiluun ollessa koko selkärankamme peruskivi, sen lukkiutunut asento vaikuttaa läpi koko selän aika päähän asti lisäten nikamalukkoja ja välilevyjen heikkoa aineenvaihduntaa, joka johtaa ajan kanssa rappeumiin, madaltumiin ja kulumiin selkärangassa.

Liike on ainoa oikea lääke ja tässä kohdassa nimenomaan se pienen pieni liike. Itse näen että kävely on ainoa oikea vastapaino istumiselle, kun se tapahtuu kädet vapaana, rennosti ja kehoa liikaa kuormittamatta. Silloin jokainen nivel liikkuu juuri riittävästi, että nivelten aineenvaihdunta toimii oikein ja kehon eri lihakset niin pinnallisista raajoja liikuttavista lihaksista aina syviin kehon tukilihaksiin saavat liikettä ja toimia oikeassa asennossaan ja pituudessaan. Myös sisäelimet liikkuvat kävelyssä juuri sopivasti ja keuhkoilla on enemmän tilaa kuin istuessa.

Länsimaisessa yhteiskunnassa kuitenkin istumme paljon. Siksi olenkin iloinen että olen saanut löytää tämän suomalaisen innovaation, jossa yhdistyy aktiivituolin idea pienessä, helposti mukana kannettavassa ja siirrettävässä paketissa. Humantool.fi sivulta löysin satulatuolin, jonka voi laittaa minkä tahansa tavallisen tuolin päälle. Tämä toimii niin toimistotuolissa, keittiön tuolissa kuin myös sohvalla istuessa.

Itse hankin matalan mallin, koska tarkoitukseni on käyttää tätä satulatuolia juurikin kovalla, puisella keittiötuolilla. Ja siihen se sopii mainiosti jalustansa ansiosta. Tuoli liikkuu sopivasti, muttei liikaa, joka suuntaan ja antaa alaselälle ja lantiolle mahtavaa aktviointia koko istumisen ajan. Istuma-asennosta tulee myös automaattisesti ryhdikkäämpi. Tässä istuessa myös yläselän nikamat alkavat pikku hiljaa liikkua ja aueta naksuen.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että jos haluat panostaa hyvinvointiisi nyt ja tulevaisuudessa, on tässä se yksi “urheiluväline” joka kannattaa hankkia. Ja tämä ei ole maksettu mainos 🙂