Kipeä lonkka ja olkapää

Tulin Marille hoitoon ensimmäisen kerran syksyllä 2017. Minulla on taustalla useita urheiluvammoja ja moottoriajoneuvo-onnettomuuksia ja vaikka urheilen aktiivisesti, niin kehoa on ollut vaikea saada pysymään kivuttomana. Erityisesti on vaivannut vasemman olkapään seutu, joka kipeytyy helposti yllättävän pienistäkin asioista, eikä sille ole löytynyt sopivaa hoitomuotoa, joka saisi kivut pysymään rauhallisina. Keho on ottanut hoitoja todella hyvin…

Sormet eivät mene koukkuun ja reumaepäily

Tulin Marin hoitoon ensimmäistä kertaa marraskuun lopussa 2018. Syksyn aikana käteni olivat kipeytyneet oudosti siten, etten tahtonut saada sormia kunnolla koukkuun. Olin käynyt useaan otteeseen lääkärillä ja he epäilivät reumaa. Käsien kipeytyminen vaikeutti kuitenkin juuri aloittamaani uutta työtä ja siksi halusin lähteä hakemaan apua muualta. Jo ensimmäisellä hoidolla vasemman käden sormet alkoivat taipumaan paremmin. Oikeaankin…

Eroon selkäkivuista ja huomattava parannus ratsastukseen

Tulin ensimmäistä kertaa Marille hoitoon marraskuussa 2016. Tämän jälkeen olen käynyt hoidoissa niin säännöllisesti kuin se kiireisen aikatauluni vuoksi on ollut mahdollista. Selkäkipuni taustalla on kaatuminen raskausaikana selälleni melko pahasti. Selkäkipua oli runsaasti raskausaikana sekä synnytyksen jälkeen. Kipu kuitenkin siinä kohtaa hävisi lähes kokonaan. Työskentelin 10 vuotta hevoskouluttajan ja ratsuttajan työssä. Ratsastin parhaimmillani 6 hevosta…

Kipuilevat polvet ja liukastuminen

Tulin Marille hoitoon kipuilevien polvieni vuoksi. Nilkkani nyrjähti vuosi sitten syksynä ja siitä alkoivat polvikivut. Varsinkin toinen polvista on vaivannut pahasti ja vaikuttanut työntekoon. Polvissa on vanhoja vammoja ja toinen on leikattu. Olen käynyt nyt hoidoissa n. 1 krt/kk. Hoidossa tuli esille että jaloissa näyttäytyy melkein 0,5 cm mittaero. Välillä polveni on kipuillut niin paljon…

Nivelrikko polvessa

Tulin ensimmäistä kertaa Marille hoitoon elokuussa 2017 nivelrikkoisen polveni sekä kipuilevan selkäni vuoksi. Vasen polvi on oireillut jo 30 vuoden ajan ja siinä on todettu nivelrikko. Viimeiset 6-7 vuotta kivut ovat olleet todella pahat ja rajoittanee merkittävästi normaalia elämää ja liikkumista. Polvi on kuuma ja herättää öisin ja jouduin käyttämään jatkuvasti särkylääkkeitä sen vuoksi. Jo ensimmäisen kerran jälkeen koin ettei…

Lonkkakivut ja etukumara asento

Muistan aina kun tulin Marin hoitoon ensimmäistä kertaa kesällä 2016. Olin kärsinyt lonkkakivuista jo varmaan 4 kuukautta. Kun kävelin niin tuntui että jalat ei kohta kanna, ja nukkuessa kyljen kääntäminen oli yhtä tuskaa ja vaikeutti nukkumista. Saatika sitten sen vaikutus ratsastamiseen… ei tuntunut hyvältä. Kävely rappuja ylös oli vaikeaa ja kankeaa. Sitten kuulin tästä jäsenkorjushoidosta ja päätin kokeilla…

Nyrjähtänyt nilkka

Olin käynyt Marilla hoidossa jo aiemmin, muutaman kerran vuodessa työstä ja retkeilystä tulleiden jumien avaamiseksi. Jokin aika sitten astuin heinäpellolla huonosti siten, että vasen nilkkani kääntyi ulospäin. Nilkka turposi todella pahasti eikä jalalla pystynyt ollenkaan kävelemään. Röntgenissä ei todettu murtumaa ja sain kepit sekä viikon sairasloman ja ohjeeksi lepoa. Kun tilanne ei viikon jälkeen muuttunut miksikään, kävin uudelleen lääkärissä ja nyt olivat…

Lihassairaus dystrofia myotonica

Minulla diagnosoitiin lihassairaus, dystrofia myotonica tyyppi 2, vuonna 2013. Tämä selitti pitkään jatkuneen kömpelyyden ja jäykkyyden, joiden vuoksi kaikki liikkuminen oli vaikeaa. Jouduin myös jättämään työni, jossa minun olisi pitänyt kiipeillä kuorma-autoon, koska pelkkien rappustenkin kiipeäminen tuli lähes mahdottomaksi. Tullessani ensi kertaa Marin jäsenkorjaukseen eivät odotukseni olleet kovin korkealla, kaikenlaista apua kun olin jo kokeillut. Ystäväni kuitenkin suosittelivat kokeilemaan vielä tätä ja niin tulin…

Kolmoishermosärky, ratsastus ja työpaikan vaihto

Kolmoishermosärky, ratsastus ja työpaikan vaihto

Hakeuduin ensimmäistä kertaa jäsenkorjaukseen muutamaa kuukautta aiemmin alkaneen kolmoishermosäryn vuoksi. Kasvojen vasemmalla puolella kipukohtaukset olivat niin kovia, että minua lääkittiin vahvoilla epilepsian hoitoon tarkoitetuilla lääkkeillä, jotka pistivät sekaisin niin pään kuin koko kehon. Kolmoishermosärky oli alkanut pikkuhiljaa pitkäkestoisen työstressin myötä, mitään muuta syytä särylle ei myöskään löytynyt ultraääni- ja magneettitutkimuksissa. Lisäksi oli monenlaista kipua, joista…