Eroon selkäkivuista ja huomattava parannus ratsastukseen

Tulin ensimmäistä kertaa Marille hoitoon marraskuussa 2016. Tämän jälkeen olen käynyt hoidoissa niin säännöllisesti kuin se kiireisen aikatauluni vuoksi on ollut mahdollista.

Selkäkipuni taustalla on kaatuminen raskausaikana selälleni melko pahasti. Selkäkipua oli runsaasti raskausaikana sekä synnytyksen jälkeen. Kipu kuitenkin siinä kohtaa hävisi lähes kokonaan.

Työskentelin 10 vuotta hevoskouluttajan ja ratsuttajan työssä. Ratsastin parhaimmillani 6 hevosta päivässä, sekä koulutin useita hevosia maastakäsin. Alaselkäkipu vaivasi työtäni ja paheni vuosi vuodelta. Lopulta nukkuminenkin oli vaikeaa ja selkä oli sitä kipeämpi mitä useamman hevosen päivässä ratsastin. Ratsastettaessa en tuntenut kipua.

Pyrkimykseni ratsastajana on olla mahdollisimman hyvä ratsastaja hevoselle ja olla häiritsemättä hevosen liikettä. Jotta voin kouluttaa hevosta liikkumaan mahdollisimman suorassa, tulee minun olla ratsastajana myös mahdollisimman suora.

Vaikka kuinka kovasti harjoittelin, minua vaivasi ajatus siitä miksi selkäni on kipeä. Tuleeko se vinoudesta vai onko selässäni jotain oikeasti vialla? Halusin sekä paremman ratsastuksen että hakea apua kipuihini jäsenkorjauksesta. Halusin tämän lisäksi saada lisätietoa tuleeko minun hakeutua lääkärin tutkimuksiin.

Marin hoito selkeytti ajatuksiani siitä, että vaikka kuinka yrittäisin olla suorassa ja joustaa hevosen liikkeiden mukana, se ei ole täysin mahdollista mikäli vinouden syitä kehostani ei korjata. Siihen en pysty itse, eikä valmentajani, vaan keho tulee hoitaa suoraksi ammattilaisen hoidoin.

Aluksi jalkojen mittaero oli 1 cm. Ja lantiossa oli vinoutta siten, että istunta painottui helposti oikealle istuinkyhmylle vasemman SI-nivelen ollessa lukossa. Alaselkään ei tullut luonnollista notkoa. Mari oli melko varma, että selkäkivut johtuivat tästä, eikä selässäni ole esim. nivelrikkoa tms. mitä itse pelkäsin.

Kun Mari hoiti minua, alkoi ratsastus myös isoliikkeisten hevosten kohdalla tuntua vaivattomammalta. Mari on itse myös ratsastaja ja siitä syystä hän ymmärtää mitä ratsastajalta vaaditaan. Selän notkoni oli liian ylhäällä ja Mari kertoi, että selkä olisi voinut vaurioitua pahemminkin, mikäli en olisi hakenut apua jäsenkorjauksesta.

Toisella kerralla jaloissa oli enää 0,5 cm mittaero. Mutta lantio oli edelleen vinossa. Maailma näytti kuitenkin jo kirkkaammalta.

Kolmannessa jäsenkorjauksessa kehoni oli vastaanottavainen. Jäsenkorjauksen jälkeen tunsin huimausta ja heikotusta. Selkäkipu oli kova. Mari sanoi, että juo paljon vettä ja mikäli olo ei helpota niin ole yhteydessä uudelleen. Muutaman päivän heikotuksen jälkeen kipu poistui. Ei pelkästään heikotus vaan vuosia vaivannut selkäkipu. Se oli käsittämätöntä! Oli hieno olo herätä ja huomata, että sängystä on helppo nousta ylös. Kipu oli poissa.

Vaikka selkäkipua ei enää juurikaan ole, käyn Marin hoidossa säännöllisesti. Koen, että ratsastajana olen sen velkaa hevosilleni, että pidän myös itseni mahdollisimman hyvässä kunnossa.

Työskentelen tällä hetkellä pääsääntöisesti ravintolassani ja voin ilolla työskennellä suorittavassa ja vaativassa työssä, sillä Mari on tehnyt ihmeitä selälleni 🙂

Valmentajana suosittelen kaikkia valmennettaviani Marin hoitoon, jotta saamme ratsastajan kehosta sen kaiken tiedon ja avun mitä jokainen meistä tarvitsee. Valmentajana tiedän, että en pysty vaikuttamaan ratsastajan fyysisiin ominaisuuksiin niin paljon, että voisimme korjata esimerkiksi lantion seudun ja lonkkien vinouksia.

Hevosten kehon hoidon lisäksi yhtä tärkeää on ratsastajan kehon huolto ja siihen voin lämpimästi koko sydämelläni suositella Maria.

Laura Loiva, 36v.

Samankaltaiset artikkelit