Paras kotitoimisto
Elän tällä hetkellä intensiivistä opiskeluaikaa, jolloin olen paljon tietokoneella ja kirjoitan paljon sekä käsin että koneella.
Olenkin huomannut videoita tehdessäni, että vaikka kehoani eivät vaivaa kivut tai liikerajoitukset, niin kehossani näkyy toispuoleisuutta, mikä ei ole pitkällä aikavälillä sille hyväksi. Kivut ja liikerajoitukset ovat varmasti pysyneet poissa lähes päivittäisen Kehonhuollon sekä Kävelytreenin ansiosta, joissa avaan kehon tukkeutuneita lihaksia, tasapainotan kehon puolieroja sekä aktivoin yläkehoa syviä tasoja myöten.
Koska tilanpuutteen vuoksi joudun vielä siirtelemään pientä kotitoimistoani lähes päivittäin ylä- ja alakerran välillä, en ole pystynyt luomaan täysin optimaalisia olosuhteita keholleni. Toki tiedän myös että tämä intensiivijakso kestää vain muutaman kuukauden ja sitten helpottaa.
Alakerrassa keittiön pöydän ääressä teen kirjoitustyötä niin käsin kuin koneellakin istuen. Käsin kirjoitan useita kymmeniä sivuja hyvin nopeaan tahtiin. Paras kynä tähän on lyijykynä, joka juoksee nopeasti ja kevyesti. Toinen vaihtoehto olisi tussi. Kuulakärkikynä on liian hidas ja raskas ja siten kuormittaa kättäni. Geelikynä on kyllä hyvä vaihtoehto, mutta en halua niin hyvää kynää tällaiseen välikirjoitukseen tuhlata. Tämän jälkeen kirjoitan nämä käsinkirjoitetut paperit vielä koneella puhtaaksi ja tulostan käyttöön.
Istumisessa hyödynnän tyynyjä tuolilla sekä aktiivisatulatuolia tavallisen tuolin päällä. Hyvin nopeassa ja aktiivisessa kymmenien ja taas kymmenien sivujen kirjoitustyössä ei oikein voi käyttää jumppapalloa ja seisomisessakin se on hankalaa. Istumista tulee kerralla max kolme tuntia, jonka tauotan hyvin lyhyesti yksi tai kaksi kertaa ylös nousten. Homma on sen verran intensiivistä, ettei suurempia taukoja kannata pitää, jotta pysyy asiassa kiinni.
Yläkerrassa sitten teen toimistotöitä zoomissa seisten. Tässä minulla on pöydälle asetettava GetUpDesk, jolla koneen saa korkeammalle. Seisontamattoa myös käytän. Koska nämäkin ovat kerrallaan hyvin intensiivisiä kolmen tunnin sessioita yhdellä tauolla, niin vaihtelen asentoa seisten seisontamatolla, seisten lattialla, istuen jumppapallolla ja istuen satulatuolilla. Asennon vaihtelua tulee kolmen tunnin aikana suhteellisen paljon muutenkin, koska koulutuksessa nousemme välillä seisomaan ja teemme liikkeitä.
JOS MINULLA OLISI OMA TOIMISTOHUONE, NIIN MITEN TEKISIN SIITÄ PARHAAN KOTITOIMISTON?
1. Hankkisin aktiivituolin tai aktiivisatulatuolin. Tämä tarkoittaa sitä, että tuolin alaosassa on nivel, jonka ansiosta tuoli liikkuu koko ajan potentiaalisesti 360 astetta. Olen saanut tällaista satulatuolia hetken käyttää ja kun ensimmäistä kertaa siihen istuin, tuntui kuin olisin hevosen selkään istunut! Ikäni ratsastaneena tämä oli upea tunne. Ja koska pidän ratsastusta tai edes hevosen selässä istumista yhtenä parhaista korsetin ylläpitäjistä sekä alaselän jumpasta niin olen pitkään etsinyt sille korviketta. Aktiivisatulatuoli on sellainen. Koska nämä aktiivituolit voivat halvimmillaankin maksaa useita satoja euroa, kannattaa sellainen ottaa ensin kokeiluun, jotta tiedät, että tuoli varmasti sopii sinulle eikä esim. istuinkyhmysi puudu pitkän istumisen aikana. Me olemme kaikki eri kokoisia ja tuolin on tärkeää sopia juuri sinulle! Jumppapallo on muuten halvin hevosen korvike.
2. Hankkisin sähköpöydän, joka on syvä ja siinä on notkelma/kuoppa keskellä, että ihminen pääsee lähemmäksi seisten ja istuen. Siinä tulee olla myös erikseen säädettävissä oleva korkeus näytölle. Notkon haluan sen takia, että hiiren ja näppäimistön käytön tulisi optimaalisesti olla sellaista, että kyynärpäät pysyvät vartalossa kiinni. Aina kun kädet ojentuvat eteenpäin (edes hieman), kuormittaa tämä lapojen väliä, joka voi pitkässä juoksussa sitten näkyä käsien puutumisena ja pistelynä öisin sekä niska-hartiaseudun sekä päänalueen ongelmina.
3. Erikseen säädettävän korkeuden näytölle haluan sen vuoksi, että niin seistessä kuin istuessakin ihmisen asennon tulisi pysyä ryhdikkäänä rintarangan tasolta. Jos katseemme suuntautuu alaspäin, myös pää kallistuu alaspäin, mutta tuntien ja tuntien jälkeen myös meidän rintarankamme alkaa pyöristyä alaspäin. TÄMÄ on yksi suurimpia ongelmia toimistotyöläisten kehoissa. Kun rintaranka pöyristyy liikaa taaksepäin, kompensoivat notkolla olevat selkärangan osat eli kaularanka sekä lanneranka. Kaulassa tämä näkyy ajan saatossa madaltumina jotka pitkässä juoksussa vaikuttavat pään alueen toimintoihin ja liikkeisiin ja lannerangassa madaltumat tuntuvat heikkona selkänä ja eteenpäin pöyristyneenä vatsana (älä huolestu, tämä voi johtua myös VAIN lihasjumeista). Jos rintaranka siis pöyristyy liikaa ja kaula ja lanneranka paikkaavat tilannetta notkistumalla liikaa ovat meidän selkärankamme aallot liian suuret ja kehon lyhentymisen lisäksi keho on voimattomampi ja selkä alttiimpi ongelmille ja tapaturmille.
Miten nämä voimistuneet selkärangan aallot näkyvät ja vaikuttavat nukkuma-asentoomme ja tyynyt valintaa, on aihe josta tulen myöhemmin kertomaan.
4. Hankkisin läppärin jolla on telakka. Sekä erillisen näytön, näppäimistön ja hiiren. Näin läppärin ja kaikki tiedot saa tarvittaessa mukaansa, mutta saat säädettyä kaikkia toiminnallisia osia itsellesi parhaaseen ergonomiseen asentoon.
5. Hiiren pitäisi olla tavallinen hiiri, jotta voisin sitä vaihdella tarpeen mukaan oikean ja vasemman käden välillä. Hiirimattoon ottaisin geelitäytteisen rannetuen, jota käteni kaipaavat.
6. Näppäimistöksi haluaisin sellaisen näppäimistön, joka olisi katkaistu keskeltä kahtia. En edes tietä onko tällaisia, mutta tämä olisi ergonomisesti paras ratkaisu. Eli kun minulla olisi sellainen notkelmapöytä (en tiedä onko tällaisiakaan) niin saisin näppäimistön laitettua optimaalisesti kehon vasemmalle ja oikealle puolelle niin, ettei kyynärpäiden tarvitse irrota kehosta, eikä käsiä tarvitse tuoda kehon keskellä, mikä on pitkässä juoksussa myös työlästä.
7. Päätelasit. Kaukolasien käyttäjänä en voi missään nimessä kuormittaa silmiäni -4 laseilla tietokoneen ruutua katsoessa. Tälläkin hetkellä käytän vanhoja -3 laseja tietokonetta käyttäessäni. Jos sinulla on lasit tähän asiaan kannattaa kiinnittää myös huomiota.
Olen saanut hoitaa ihmisiä ennen kun he ovat tehneet elämässään paljon toimistotöitä ja sen jälkeen kun he ovat aloittaneet intensiivisen toimistyön. Ero kehossa on ollut suuri! Ei ole turhaa kiinnittää huomiota toimistotyöläisen ergonomiaan. Erityisesti kotona siitä on helppo lipsua kun mähän vaan vähän aikaa tässä olen. Sillä ON suuri vaikutus kehollemme.
Myöhemmin tulen vielä kertomaan ja tekemään vinkkivideoita autossa istumisen ergonomiasta (tässä automerkillä on väliä!) sekä siitä, mikä asento on ollut paras kännykällä videoiden tekstityksen tekoon. Se on ihan jotain muuta mikä ekana tulee mieleen!